Referenssit
Kokemusta Lailan kanssa tehdystä yhteistyöstä jo melkein parikymmentä vuotta! On ollut niin yksityisiä ravintoloita kuin julkisen puolen projektejakin, ja joka kerta on homma toiminut kuin junan vessa. Laila tekee aina huolelliset esiselvitykset ja toteutuskelpoiset LVI-suunnitelmat, niin että meikäläisenkin on helppo painaa hommat kasaan. Ja mikä parasta, kaikki projektit on vedetty läpi rennossa ja reilussa hengessä. Eipä voisi enempää suositella!
Mika Kontkanen, Helsinki Kaupunkiympäristö KYMP, projektipäällikkö
Kohteena oli asiakkaamme vantaalaisessa rivitaloasunnossa tapahtunut vesivahinko, jonka korvaamisen vakuutusyhtiö oli riitauttanut. Tähän tarvittiin LVI-suunnittelijan laatima ns. asiantuntijalausunto, jonka avulla riita saatiinkin ratkaistua. Olin tyytyväinen Lailalta saatuun ripeään palveluun ja asiantuntevaan lausuntoon.
Asianajaja Tapani Norros, Asianajotoimisto Norros Oy
Olen tehnyt yhteistyötä Lailan kanssa useissa vaativissa hankkeissa, kuten Helsingin arvokiinteistöjen linjasaneerauksissa ja ilmanvaihdon kunnostuksissa. Laila osoittaa erinomaista rakennusalan tuntemusta, luovuutta ja yhteistyökykyä. Hänen työnsä on aina ollut selkeää ja asiakaslähtöistä, ja voin lämpimästi suositella häntä LVI-suunnittelijaksi.
Pälvi Sääksvuori, Fortes Isännöinti Oy, isännöitsijä, yrittäjä, toimitusjohtaja
I highly recommend Laila Zenner, both as an HVAC engineer and as the head of an engineering company. Over the years, Laila has consistently demonstrated exceptional expertise, helping my company navigate several challenging projects. Laila consistently delivers creative and effective solutions while maintaining a strong sense of responsibility and a personalized approach to everyone involved in each project. Her expertise and commitment played a crucial role in the success of our projects, and I look forward to working with her again in the future.
Andrey Tullgren MGS Investment Oy, CEO
Kun ravintola Kuu kärsi tulipalovaurioista vuonna 2007, Laila tarjoutui yllättäen auttamaan. Hän tunsi talon hyvin ja ehdotti uudenlaista ilmanvaihtoratkaisua, joka paransi ravintolan viihtyisyyttä. Siitä alkoi pitkä ammatillinen yhteistyö. Laila on sittemmin vastannut myös Kuu Kuun ja muiden ravintoloidemme sekä hotelli Finnin laajennusten suunnittelusta. Hänen tarkkuutensa, luovuutensa ja syvällinen ymmärryksensä ovat olleet kaikissa projekteissa korvaamattomia.
Asta Nurmilaukas, ravintoloitsija, yrittäjä, Helsinki
Ravintola Vltava, Helsinki 2004-2005
Elielinaukiolla Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva tsekkiläisravintola Vltava (HOK-Elanto).
HYY:n keskustakiinteistöt, Helsinki 2000-2009
Hansatalossa pitkään sijainneen elokuvateatterin muutos ravintoloiksi
HYY:n Ylioppilasaukion alapuoliset liiketilat, Helsinki 2000-2009
Vanhan Ylioppilastalon ja Uuden Ylioppilastalon välisen Ylioppilasaukion alle suunniteltiin ja toteutettiin liiketilat
Merilinna, Helsinki 2016-2022
Kaivopuistossa sijaitseva, vuonna 1902 valmistunut arvokerrostalon linjasaneeraus ja talotekninen perusparannus.
Omakotitalo, Toukola Helsinki 2021-2023
1920-luvulla rakennettu ja nykyään suojeltu puuhuvila Toukolassa saneerattiin kokonaisuudessaan.
Donnerien talo, Helsinki Pohjoisranta 12,
1900-luvun alun arvoasuntojen saneeraus kiinteistössä, jossa kunnostettiin useampi huoneisto.
Referenssikohteita
Ravintolat
Hotellit
Muut toimijat
Yhteistyökumppanit
Arkkitehdit
Rakennesuunnittelu
Säh
Rakennuttaminen